tiistai 15. joulukuuta 2015

Joulukalenteri#15

Pallo ihmisenä


Löysin idean eräästä suosikkiblogistani ja se vaikutti niin hulvattoman hauskalta, että päätin toteuttaa sen heti!  


Aloittakaamme kysymyksellä Millainen Pallo olisi ihmisenä?

Pallo on melko pieni, hän olisi melko lyhyt ehkä 20-vuotias nuorimies. Hänellä olisi sopusuhtaiset jalat sekä selkä. Pallolla olisi kapeat kasvot ja salaperäinen hymy. Pallolla olisi pitkät vaaleat hiukset ja syvällisen ruskeat silmät. Pallon korvia ei näkyisi hiusten takaa ja hänen puoli naamaansakin peittyisi hiuksista. Hän olisi kaikinpuolin komea ja kadulla katseita kääntävä nuorimies.

Pallo olisi vähän ilkikurinen ja paha poika, mutta kuitenkin kiltti ja ymmärtäväinen. Pallo pukeutuisi rempseästi huppariin ja college housuihin, mutta osaisi tiettyihin tilaisuuksiin pukeutua huolitellusti. Hän kävisi aktiivisesti salilla ja olisi muutenkin huväkuntoinen.

Henkilön nimi ei voisi suinkaan olla Pallo sillä mitä itse ajattelisit jos nimesi olisi Pallo? Turhan kaikenkertova... :D.  Nimi voisi olla lyhyt, mutta vähän international, sillä Pallo on syntynyt Tanskassa ja muuttanut sittemmin Suomeen. Kutsumme henkilöämme nyt Hugoksi. Hugo olisi sporttinen ja energinen luonteeltaan ja inhoaisi paperitöitä. Hugo olisi työssä missä näkee vähän ihmisiä, muttei liikaa.

Hugo olisi kaikkeen mukaantempaistava tyyppi. Hugo lähtisi epäilemättä kaikkiin juttuihin mukaan, mutta selviäisi kaikesta puhumalla. Hugolla olisi pieni ystäväpiiri missä hän viihtyisi oikein hyvin, eikä kaipaisi liikaa ystäviä.

Hugon asunto olisi hyvin sisustettu, tietenkin riippuen mistä sinä juuri satut pitämään? Hugolla on kuitenkin vaatekasoja vähän siellä sun täällä. Nopean siivouksentarpeen yllättäessä voi kasat tunkea vaikka sängyn alle ja löytää 2kk päästä.


Hugo olisi siisaivan omanlainen persoonansa. Onneksi Pallo on(toivottavasti!) vielä hevonen ettei meidän tarvitse asialla päitämme vaivata! Tässä oli minun mielikuvani miltä Pallo voisi näyttää tai millainen hän olisi ihmisenä.  
   




                                                        Millainen sinun hevosesi olisi ihmisenä?   






Käytiin ottamassa tänään Joulukuvia :) (Meri varsinkin tykkäsi paljon  :DD)

                             

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuka tahansa voi kommentoida blogiin. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti. Vastaan jokaiselle kommentoineelle ;).