maanantai 11. huhtikuuta 2016

KOULUVALMENNUS 10.4

Joo, kyllä olimme Palleron kanssa ihka oikeassa kouluvalkussa piiitkään aikaan! Pallo oli alkuun vähän laiskahko ja sain hyödynnettyä sitä hyvin. Meuillä oli myös kuvaajakin, sillä olin talvella häntä itse kuvaamassa. 


Kaikki ratsastuskuvat (c) Anu Kuuluvainen

Kattokaa millasen loimen Pallon omistaja oli teetättänyt<3! Minulla vastaavanlainen paita
Loimi vielä edestä!

Alussa oli vähän hakemista jalan kanssa...
Päätettiin Pallon kanssa olla superhurjia ja kaivaa koulusatula esiin pölyn alta... no ei nyt ihan oli siinä satulansuojus päällä, mutta silti!

En kyllä tosiaan tiedä miksi mun oli aivan pakko laitta noi housut noin?
Kerrankin, kerrankin katson ETEENI ! :)
Kummallista yleensä istuntani mollaminen on tarpeellista, mutta tässä näyttäisin olevani melko suorassa1


Laukkojen jälkeen kävelimme hetken ja sen jälkeen teimme laukka-ravi tehtävää. Eli kenttä jaettiin keskeltä kahtia, toisella puolella laukattiin ja toisella ravattiin, helppoa! Tai no niinhän sitä kuvittelisi, Pallo kuitenkin laittoi kapuloita rattaisiin "heräämällä" omaksi hössöttäväksi itsekseen.

P: -Wrooom! Nyt mennään!
Ahkerat(ko)?
Jaahas siellähän se pää taas on!
Hahhah :DD 
Laukkojen onnistuttua siirryimme ravi-pysähdys siirtymisiin. Eli tulimme puolikkalla kentällä aina keskilinjalle ja pysähdys n. keskellä.

Aww Pawwe<3!



Pallo oli aluksi hyyyvin häslä ja liutti pyllynsä aina oikealle sivulle. Sain pyllyn oidettyä keskellä, mutta silloin kiemurtelimme hmmm paljon.

Muuten onnistunut pysähdys, mutta matka pysähdykseen oli mutkikas.
 
Viimeiselle tsempattiin paljon ja se onnistui moitteettomasti!
Koulutunti oli ehdottomasti mukava, mutta kyllä me se esteratsastus taidetaan valita!


 Onkos teidän tallin kenttä jo näin sula ja hyvä?

Sara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kuka tahansa voi kommentoida blogiin. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti. Vastaan jokaiselle kommentoineelle ;).